fbpx

Jultek Oy

Jultek kasvattaa liiketoimintaansa Jydacom-järjestelmien tuella

Jultek Oy on Pirkanmaalta lähtöisin oleva korjausrakentamiseen erikoistunut yritys. Sittemmin myös Helsingin talousalueelle laajentanut yritys on toiminut yli 20 vuotta ja ollut Jydacomin tyytyväinen asiakas 16 vuoden ajan. Toimitusjohtajana toimiva Jaakko Asp on laajentanut Jydacom-kokonaisjärjestelmän käyttöä yrityksen kasvun mukana. Tällä hetkellä Jydacom on todella laajasti käytössä ja Jultek hoitaakin esimerkiksi tuotannonhallinnan, taloushallinnan, tarjouslaskennan sekä palkat Jydacomin ohjelmistojen avulla.

Talous PRO:sta apua liiketoiminnan kasvuun

Taloushallintoa Jultek hoitaa Jydacomin Talous PRO-ratkaisun avulla. Talous prossa yhdistyy suomen käytetyin sähköisen taloushallinnon järjestelmä Procountor sekä rakennusalan vaatimien erityistarpeiden mukaiset toiminnot. Aspin lisäksi ohjelmaa käyttää yksi henkilö ja Asp näkeekin, että ohjelma on tuonut selkeästi hyötyä arkeen. ”Ohjelmisto on mahdollistanut asioiden helpon hoitamisen suoraan työmaalta käsin, eikä tarvitse aina ajaa erilliseen toimistoon. Ohjelmiston käyttö on mahdollistanut liiketoiminnan kasvun, kun aikaa on jäänyt tärkeiden asioiden hoitamiseen.”, toteaa Asp.

Jydacomin kokonaisjärjestelmä ovat vaikuttaneet myös selkeästi yrityksen toimintaan, ja kasvun myötä yritys onkin tänä vuonna palkannut jo oman kirjanpitäjän. ”Ohjelmistot auttavat pitämään hallintopuolen kunnossa ja auttavat reagoimaan asioihin nopeasti, kun kaikki tieto on suurimmaksi osaksi samassa paikassa ja työ ja ohjelmiston käyttö on helppo yhdistää.”, kertoo Asp. Lisäksi hän toteaa ohjelmistojen lisänneen myös kustannustehokkuutta.

Rakentamisen tulevaisuus

Rakennuslehti haastatteli Evry Finlandin toimitusjohtaja Hannu Mäkimattilaa digitaalisen suunnittelun työkaluista ja kustannusseurannasta rakennusalla lokakuun alussa. Mäkimattilan sanoin ”nykyaikaisiin digityökaluihin kannattaa investoida myös eurojen hallinnassa.  Näin työmaita päästään johtamaan tarkemmin ja reaaliaikaisemmin.” Myös Asp myötäilee kommentteja ja toteaa, että ”Jydacom-ohjelmistojen kaltaiset ratkaisut ovat tämän hetken ja tulevaisuuden tapa toimia.” Hän myös kommentoi, että kaikkien rakennusalan yrittäjien tulisi harkita vakavasti ohjelmistojen käyttöönottoa, sillä hän näkee ohjelmistojen hyödyntämisen ”ainoana oikeana tapana toimia”.

16 vuotta järjestelmien tyytyväisenä käyttäjänä kertoo järjestelmien toimivuudesta, mutta Asp haluaa kehua eniten jotain muuta, nimittäin asiakaspalvelua. ”Asiakaspalvelusta jos täytyisi antaa arvosana asteikolla 1-10 antaisin asiakaspalvelullenne joko 12 tai jopa 13. ”, kehuu Asp. Hän on kokenut saaneensa aina loistavaa apua silloin kun hänellä on ollut sille tarvetta.

  • Tutustu tästä tarkemmin tietosuojaselosteeseemme. Lomakkeen täyttämisen myötä tulemme käsittelemään henkilötietojasi. Käytämme tietojasi kohdennettuihin sähköpostimarkkinointeihin ja relevantteihin tapahtumakutsuihin. Älä pelkää, emme lähetä viestejä paljoa.

Pyydä tarjous

Vaihe 1 / 4

Pyydä esittely

  • Tutustu tästä tarkemmin tietosuojaselosteeseemme. Lomakkeen täyttämisen myötä tulemme käsittelemään henkilötietojasi. Käytämme tietojasi kohdennettuihin sähköpostimarkkinointeihin ja relevantteihin tapahtumakutsuihin. Älä pelkää, emme lähetä viestejä paljoa.

Tilaa tuote-esite

  • Täytä alla oleva lomake tiedoillasi ja lähetämme tuote-esitteen sinulle sähköpostitse

Tilaa tuote-esite_TESTI

Tilaa tuote-esite_OG_Backup

  • Hidden

Jydacomin käyttäjä nukkuu yönsä hyvin

Käytössä syksyn 2021 tunnettuuskampanjan laskeutumissivulla

Nukutko hyvin?(Pakollinen)

Onko yrityksesi tietojärjestelmät ajan tasalla?

KIINNOSTUITKO, KERROMME MIELELLÄMME LISÄÄ!

Soita 040 450 3800

tai anna meidän ottaa Sinuun yhteyttä