Uutinen | 18.12.19

Toimitusjohtajan terveiset vuosikymmenen vaihtuessa

Rakentamisen volyymin ennakoidaan laskevan 3 %

Rakennusteollisuus RT:n ennakoi, että rakentaminen jatkuu vuonna 2020 vilkkaana, vaikka huipputasosta tullaankin alas. Toivottavasti ylikuumenemisen lieveilmiöt jäävät taakse. Rakentamisen kokonaisvolyymin muutokseksi ennakoidaan -3% (maa- ja vesirakentaminen +2%, korjausrakentaminen +1,5%, asuntojen uudisrakentaminen -18%, muu uudisrakentaminen -3%). Alueelliset erot ovat suuria.

Suomen kansallisvarallisuudesta yli 80 % on rakennetussa ympäristössä.

Suomen kansallisvarallisuudesta valtaosa on rakennetussa ympäristössä. Sen vastuullinen hoitaminen ja uudistaminen vaatii työntekijöitä. Rakentamisen työllisten määrä kasvoi jaksolla 2015-2019 yli 30.000 hengellä noin 200.000 henkilöön. Vuonna 2020 rakennusalan työllisten määrän odotetaan laskevan lievästi mutta säilyvän edelleen korkealla tasolla. RT arvioi, että Suomen 2,5 miljoonasta työllisestä joka viides työskentelee rakentamisen tai kiinteistökannan hoidon parissa.

Jydacomin kehitys v 2020 vaikuttaa jopa puoleen Suomen keskisuurista rakennusliikkeistä

Noin puolet Rakennuslehden ’100 suurinta’ -listan rakentajista käyttää Jydacomin ohjelmistoja. Se on kohderyhmässään Suomen laajimmin käytetty ohjelmisto. Siten Jydacomin ammattilaisilla on suuri vastuu alan pitkäjänteisestä kehittymisestä.

Vuosi 2020 on 39 toimintavuotemme – aloitimme jo vuonna 1981. Tavoitteemme on rakentaa hyvinvointia pitkäjänteisesti.

Neljä mahdollisuutta varautua vuoteen 2020

  1. Tee parempia, tietoon perustuvia päätöksiä. Jydacomin uusi Raportit-ratkaisu esittää tiedot havainnollisesti. Lisäksi Raportointikannan tietoja voi yhdistellä muihin tietolähteisiin. Saat tarvittavat tiedot päätösten tueksi.
  1. Huolehdi henkilöstöstä. Jydacomin HR-ohjelmisto (”Human Resource”) tarjoaa työkalut, joilla pekkaset, pätevyydet ja poissaolot pysyvät hanskassa. Tavoitekeskustelujen dokumentit ovat tallessa ja rekrytoinnit järjestyksessä.
  1. Laadi tarkempia tarjouksia. Jydacomin Tarjouslaskentaan voidaan nyt kytkeä aikataulutus ja BIM-mallit. Hyödyntämällä tarjouslaskennassa tietoja jo toteutuneista hankkeista paranee tarkkuus kerta kerralta.
  1. Automatisoi taloushallintoa. Jydacomin osana on nyt Suomen suosituin taloushallinnon ohjelmisto, joka tukee automatisoitua taloushallintoa ja jonka tilitoimistotkin tuntevat. Ja tietenkin Jydacomilla hoituvat rakennusalan erityistarpeet kuten edelleenlaskutus, jaksotetut ennusteet, osatuloutukset ja oman käytön alv.

Leveämmät kotimaiset hartiat alkaen 2020

Jydacom-liiketoimintaa hoitava EVRY-konserni yhdistyy vuoden 2020 alkaessa suomalaiseen Tieto-konserniin. Näin muodostuva TietoEVRY -konserni aloittaa toimintansa vuoden 2020 alussa 24.000 asiantuntijan voimin. Jydacom palaa siten suomalaisille juurilleen oltuaan 8 vuoden ajan norjalaisessa omistuksessa. Uskomme tämän luovan entistäkin paremmat toimintaedellytykset alkavalle vuodelle.

Hyvinvointia lapsille ja nuorille vuonna 2020

Lahjoitamme tänä vuonna joulukorttirahat kahteen kohteeseen. Autamme lähiseudun lapsia ja nuoria tukemalla paikallista SOS-lapsikylää. Ja kansainvälisesti tuemme nuorten koulutusta Plan Internationalin välityksellä Haluamme tälläkin tavalla rakentaa hyvinvointia.

Toivotan kaikille Jydacomin käyttäjille oikein hyvää ja rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2020! Yhdessä rakennamme paremmin. 

EVRY Finland Oy
Hannu Mäkimattila
Toimitusjohtaja

  • Tutustu tästä tarkemmin tietosuojaselosteeseemme. Lomakkeen täyttämisen myötä tulemme käsittelemään henkilötietojasi. Käytämme tietojasi kohdennettuihin sähköpostimarkkinointeihin ja relevantteihin tapahtumakutsuihin. Älä pelkää, emme lähetä viestejä paljoa.

Pyydä tarjous

Vaihe 1 / 4

0%

Pyydä esittely

  • Tutustu tästä tarkemmin tietosuojaselosteeseemme. Lomakkeen täyttämisen myötä tulemme käsittelemään henkilötietojasi. Käytämme tietojasi kohdennettuihin sähköpostimarkkinointeihin ja relevantteihin tapahtumakutsuihin. Älä pelkää, emme lähetä viestejä paljoa.

Tilaa tuote-esite

  • Täytä alla oleva lomake tiedoillasi ja lähetämme tuote-esitteen sinulle sähköpostitse

Tilaa tuote-esite_TESTI

Tilaa tuote-esite_OG_Backup

KIINNOSTUITKO, KERROMME MIELELLÄMME LISÄÄ!

Soita 040 450 3800

tai anna meidän ottaa Sinuun yhteyttä