fbpx

Blogi | 11.03.22

Mitä rakennusliikkeen on hyvä huomioida ja mitkä ovat hyödyt, kun järjestelmät vaihtuvat?

Rakentaminen jatkuu kiivaana ja digitalisaatio jatkaa kehityskulkuaan. Rakentamisen digitalisaatio on ottanut kehitysloikan lähivuosina ja etenkin poikkeusajat ovat laittaneet vauhtia kehitykseen. Kehitys tuo tullessaan uusia digitaalisia ratkaisuja, jotka korvaavat vanhoja menetelmiä rakennusliikkeissä.

Parhaimmillaan uudet digitaaliset ratkaisut auttavat rakennusliikettä keskittymään olennaiseen eli rakentamiseen. Pahimmillaan uudet järjestelmät voivat aiheuttaa kuitenkin harmaita hiuksia muutoksen johdosta. Erityisesti rakennusalalle suunnitellun järjestelmän ja sen tuntevan asiantuntevan tilitoimiston valinta voivat säästää todella paljon aikaa ja vaivaa.

Rakennusalan digitalisoituminen – ei uhka, vaan mahdollisuus

Rakennusalaan erikoistuneissa tilitoimistoissa 25 vuotta työskennellyt Miia Sarkola on nähnyt asiakkaiden keskuudessa digitalisaation mahdollisuutena, mutta myös muutoksen hitauden:

– Toimialalla johto on nuorentunut ja tottunut käyttämään uusia järjestelmiä. On nähty digitalisaation mahdollisuudet ja hyödyt. Muutos on silti vielä hidasta, kun kaikkia sähköisten järjestelmien tarjoamia helpotuksia arkeen ei valjasteta täysin käyttöön – kuten esimerkiksi sähköistä tuntikirjausta. Ostolaskujenkin kohdalla voidaan pahimmissa tapauksessa joutua vielä erikseen skannaamaan sähköiseen muotoon jo kertaalleen tulostettu paperi, Sarkola toteaa.

Teknologian kehittyminen on tuonut digitalisaatiota yhä useamman saataville ja helposti opittavaksi. Kosketusnäyttöjen yleistyminen on mahdollistanut nopean oppimisen ja helpon käytön muun muassa sähköisten tuntikirjausten tekemisessä. Sähköiselle tuntikirjaukselle on voinut antaa vauhtia myös työnantajan tarjoama puhelin, jolla on voinut kirjata tuntinsa.

Sarkolan mukaan asioiden sähköistys on rakennusalalla pitkällä, mutta voi ottaa vielä aikansa kaiken ollessa sähköistä:

–Vuonna 2004 ajattelin sinisilmäisenä, että 2-3 vuodessa kaikki on sähköistä – mutta eipäs se homma ihan niin mennyt. Pääsääntöisesti ollaan kuitenkin aika pitkällä, Sarkola toteaa.

Miia Sarkola

  • Johtaja, toimialaratkaisut, Aallon Group
  • Tilitoimistokokemusta 25 vuotta

Taloudenhallinnan suurimmat muutokset rakennusliikkeelle

Vaikka suurempia uudistuksia ei ole mitä todennäköisemmin tulossa välittömässä lähitulevaisuudessa, monella rakennustoimialan yrityksillä on vielä hyödyntämättä sähköisen taloushallinnon edut, järjestelmiin jo tehdyt muutokset ja järjestelmien hyödylliset ominaisuudet – näiden hyödyt kannattaa varmistaa, tarvittaessa myös asiantuntijan avulla.

Muutokset ovat aiheuttaneet paineita rakennusliikkeen toiminnalle, jotta pystytään pitämään hallinnassa myös talouden hallinta projektien ohella. Asioiden sähköistyminen eli digitalisaatio on mahdollistanut rakennusliikkeelle kuitenkin paremman keskittymisen projekteihin samalla, kun vaatimukset kirjanpidollisesti ovat lisääntyneet.

”Kyllähän sähköistyminen on sujuvoittanut tekemistä paljon. Voidaan tarjota arkistoja ilman massiivista papereiden säilömistä. Arkistoja pystyy selaamaan parilla sormen näpäytyksellä ilman mappien kaivamista. Ei olla niin paikkaan sidottuja, kun mobiililaitteella voidaan olla missä tahansa ja selata vaikka ostolaskuja.”
Miia Sarkola, johtaja, toimialaratkaisut, Aallon Group

Aallon Group

  • Palvelee pääasiassa kotimaisia PK-yrityksiä valtakunnallisesti.
  • Tarjoaa päivittäisiä talous- ja palkkahallinnon palveluita sekä syventäviä neuvonta- ja asiantuntijapalveluita.
  • Rakennus- ja kiinteistöalojen palvelemiseen erikoistunut yksikkö työllistää yli 70 talous- ja palkkahallinnon asiantuntijaa.

Tilitoimiston ja järjestelmän valinta avainasemassa

Tilitoimiston toimii tärkeänä tukipilarina osana rakennusliikkeen toimintaa. Tilitoimisto huolehtii lakimuutosten seuraamisen, taloushallinnan sekä luo raportteja yrityksen johdon päätösten tueksi.

Tilitoimiston rooli on myös tärkeä, kun rakennusliikkeessä on ajankohtaista vaihtaa talous- ja toiminnanohjausjärjestelmää. Sarkolan mukaan on tärkeää huomioida eri seikkoja muutostilanteessa:

”Tilitoimiston osaaminen on hyvä varmistaa valittavien järjestelmien suhteen ennakolta. Yritykselle on suurin hyöty, kun talous- ja toiminnanohjausjärjestelmät toimivat mahdollisimman hyvin yhdessä. Sujuvan toiminnan takaa parhaiten järjestelmän osaava tilitoimisto.”
Miia Sarkola, Johtaja, toimialaratkaisut, Aallon Group

Sarkola on tehnyt pitkään yhteistyötä rakennusliikkeille tarkoitetun järjestelmän kehittäneen Jydacomin kanssa. 13 vuoden aikana Sarkola on huomannut kuinka tärkeää on, että puhutaan samaa kieltä rakennusalan toimijoiden kanssa ja tuntea alaa – kuten järjestelmien suhteen kuin taloudenhallinnan.

– Olen tosi mielissään miten sopiva Jydacom on rakennusliikkeille. Järjestelmä on suunniteltu erityisesti rakennusliikkeille ja sitä on rakennettu sen mukaan. Näin on saatu toimiva järjestelmä, joka mukautuu asiakkaan tarpeisiin, Sarkola kertoo.

Jydacom – rakentajan tietojärjestelmä

  • Rakennusliikkeen tarvitsemat järjestelmät tuotannonhallinnan ja työmaaseurannan näkökulmasta.
  • Tarjouslaskennan, tuotannon, taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon integroiva tietojärjestelmä pilvipalveluna.
  • Yhdistettynä Procountoriin pystytään tuottamaan taloushallinnon vaatimat palvelut erinomaisella ohjelmistokombolla.

Tuomo Pitkänen

Myyntijohtaja

0400 819 915 tuomo.pitkanen@eg.fi

Pasi Malinen

Asiakkuuspäällikkö

0400 573 838 pasi.malinen@eg.fi

Arto Hankaniemi

Myyntipäällikkö

040 664 3115 arto.hankaniemi@eg.fi

Myynti – Jydacom

040 450 3800 myynti.jydacom@eg.fi

  • Tutustu tästä tarkemmin tietosuojaselosteeseemme. Lomakkeen täyttämisen myötä tulemme käsittelemään henkilötietojasi. Käytämme tietojasi kohdennettuihin sähköpostimarkkinointeihin ja relevantteihin tapahtumakutsuihin. Älä pelkää, emme lähetä viestejä paljoa.

Pyydä tarjous

Vaihe 1 / 4

Pyydä esittely

  • Tutustu tästä tarkemmin tietosuojaselosteeseemme. Lomakkeen täyttämisen myötä tulemme käsittelemään henkilötietojasi. Käytämme tietojasi kohdennettuihin sähköpostimarkkinointeihin ja relevantteihin tapahtumakutsuihin. Älä pelkää, emme lähetä viestejä paljoa.

Tilaa tuote-esite

  • Täytä alla oleva lomake tiedoillasi ja lähetämme tuote-esitteen sinulle sähköpostitse

Tilaa tuote-esite_TESTI

Tilaa tuote-esite_OG_Backup

  • Hidden

Jydacomin käyttäjä nukkuu yönsä hyvin

Käytössä syksyn 2021 tunnettuuskampanjan laskeutumissivulla

Nukutko hyvin?(Pakollinen)

Onko yrityksesi tietojärjestelmät ajan tasalla?

KIINNOSTUITKO, KERROMME MIELELLÄMME LISÄÄ!

Soita 040 450 3800

tai anna meidän ottaa Sinuun yhteyttä