Uutinen | 27.01.21

Jydacom – matkaa jo 40 vuotta

40 vuotta sitten se matka alkoi. Mikrotietokoneet olivat silloin uusi ja siinä vaiheessa vielä monelle vieras asia. Jyväskylässä eleli muutamia näistä uusista laitteista kiinnostuneita henkilöitä, joista yksi oli Jydacomin perustaja Tuula Pitkänen, tuolloin vasta valmistunut tietotekniikan insinööri. Ryhmän vahva usko oli, että mikrotietokoneista tulee vielä jonain päivänä iso juttu. Siitä se ajatus sitten lähti. He päättivät perustaa Jyväskylään ensimmäisen pelkästään mikrotietokoneita myyvän yrityksen. Yrityksen nimeksi tuli Jyväsdata Oy. Alku ei ollut kovin lupaava ja aika rauhassa he saivat olla pienessä 25 m2 myymälässä Asema-aukion laidalla.

Jydacom liiketila 1981

Ensimmäiset sovellukset koodataan ja toimitetaan

Myöhemmin samana vuonna, yhtenä kauniina kesäpäivänä sisään asteli toinen nuori ja innokas insinööri, rakennusinsinööri Juha Aspinen. Juhalla oli paljon ideoita ja näkemyksiä siitä, mitä rakennusliike voisi mikrotietokoneella tehdä. Niiden keskustelujen perusteella silloinen Rakennusliike Aspinen sai Tuulan ja silloisen yhtiökumppanin koodaamat ensimmäiset mikrotietokonepohjaiset sovellukset käyttöönsä. Toimitetut sovellukset taisivat olla palkanlaskenta ja yksinkertainen kustannusseuranta. Ne toimivat Commodore-merkkisessä mikrotietokoneessa, joka maksoi tuohon aikaan suurin piirtein pikkuauton hinnan verran.

Lyhyestä projektista mittavaksi työuraksi

Melko pian tuli selväksi, että Juhalla ideoita riitti enemmänkin, eikä olemassa olevat resurssit enää riittäneet niiden toteuttamiseen. Seuraavan vuoden alussa palkattiin yrityksen ensimmäiset työntekijät, kaksi nuorta opiskelijaa yliopistolta tekemään yhden projektin. Toinen näistä henkilöistä oli Helena Kasvi, joka työskentelee edelleen Jydacom-tuoteperheen parissa. Projektista tulikin sitten hiukan pidempi, kuin alun perin arvioitiin. Nopeasti ymmärrettiin myös, että tämänkaltainen liiketoiminta ei ole kannattavaa, jos sitä tehdään vain yhdelle asiakkaalle. Oivalluksen myötä ryhdyttiin etsimään uusia ennakkoluulottomia asiakkaita, jotka innostuisivat mikrotietokonepohjaisista järjestelmistä. Tästä alkoi pitkäaikainen yhteistyö Juha Aspisen kanssa, joka tuli samalla osakkaaksi yritykseen.

Muutoksien keskellä ykköstavoite on aina pysynyt samana

Teknologia on kehittynyt 40 vuoden aikana valtavasti ja mikrotietokoneista on tultu pitkä matka tähän päivään. Yrityksen nimi on myös muuttunut vuosien varrella Jyväsdatasta Jydacomiksi, EVRY Jydacomiksi ja EVRY Finlandiksi. Ja paljon on vettä virrannut Tourujoessa, kuten keskisuomalainen sanonta kuuluu. Toiminnan ytimessä on kuitenkin aina ollut rakennusalalle suunnattu Jydacom-toiminnanohjausjärjestelmä.

Asiakkaat ovat oppineet luottamaan Jydacomiin, kun jotain uutta toimialalla tapahtuu. Asiakkaan toiminnan turvaaminen ja tehostaminen on aina ollut yrityksen ykköstavoitteena. Yhdessä rakennamme paremmin.

Teksti on muokattu Tuula Pitkäsen nykyiselle henkilöstölle lähetetystä onnitteluviestistä. Kiitos Tuulalle! 🌹

  • Tutustu tästä tarkemmin tietosuojaselosteeseemme. Lomakkeen täyttämisen myötä tulemme käsittelemään henkilötietojasi. Käytämme tietojasi kohdennettuihin sähköpostimarkkinointeihin ja relevantteihin tapahtumakutsuihin. Älä pelkää, emme lähetä viestejä paljoa.

Pyydä tarjous

Step 1 of 4

Pyydä esittely

  • Tutustu tästä tarkemmin tietosuojaselosteeseemme. Lomakkeen täyttämisen myötä tulemme käsittelemään henkilötietojasi. Käytämme tietojasi kohdennettuihin sähköpostimarkkinointeihin ja relevantteihin tapahtumakutsuihin. Älä pelkää, emme lähetä viestejä paljoa.

Tilaa tuote-esite

  • Täytä alla oleva lomake tiedoillasi ja lähetämme tuote-esitteen sinulle sähköpostitse

Tilaa tuote-esite_TESTI

Tilaa tuote-esite_OG_Backup

  • Hidden

KIINNOSTUITKO, KERROMME MIELELLÄMME LISÄÄ!

Soita 040 450 3800

tai anna meidän ottaa Sinuun yhteyttä